Kirje nuorelle minälle

Sara,


Käyt paljon lävitse, älä ota kaikkea kontollesi. Sinä et ole voinut vaikuttaa miten sinut on kasvatettu ja opetettu perus arjessa. Tuntuu varmasti pahalta, mutta älä pitele kaikkea sisälläsi. Kerro, huuda, itke ja puhu jos vain tuntuu siltä.
Moni asia tuntuu varmasti väärältä. Älä soimaa itseäsi siitä, että kerroit äidillesi kuinka huojentunut olo sinulla oli kun menit lastenkotiin, vaikka varmasti hänestä tuntuu pahalta kuulla nuo sanat lapseltaan.


Sinulla on monta rakastavaa ja huolehtivaa ihmistä elämässäsi, et ole yksin. Pyydä apua jos tuntuu siltä. Tietystikään et kaikkeen voi niinkin nuorena vaikuttaa ja päättää asioista, mutta apua voi aina pyytää ja pitääkin pyytää. Älä anna kenenkään tehdä itsellesi pahaa enempää.


Uskalla olla se mitä olet, älä anna muiden määrittää itseäsi. Kelpaat juuri tuollaisena kun olet. Se totuus minun on kerrottava että lapsuutesi ja menneisyytesi tulee vaikuttamaan sinuun ja asiat nousevat haluamattasi pintaan. Vaikka et sitä nyt uskoisikaan ja ajattelisit että mitä se menneisyys vaikuttaisi niin kyllä, se tulee sieltä tahtomattasi.
Vaikka se ehkä tällä hetkellä kuulostaakin hassulta niin se miten sinut on kasvatettu, vaikuttaa sinuun myös aikuisena. Opit ehkä joitakin asioita uudestaan ja käyt läpi haavoja, mutta minä lupaan sinulle, että joku päivä pystyt kääntämään kaiken sen vahvuudeksi.


Älä ruoski itseäsi. Olet selvinnyt jo tähän asti ja tulet varmasti selviämään tästä eteenpäinkin. Et ehkä helpoimman kaavan kautta mutta selviät. Ole onnellinen, nauti asioista jotka tekevät sinut onnelliseksi. Kyllä ne asiat setviintyy ajan kanssa ja ennen kaikkea, ole oma itsesi, älä häpeä sitä.

















Kommentit

  1. Kaikilla meillä menneisyys vaikuttaa elämään, eikä kellään ole vain hyviä muistoja. Mutta kaiken negatiivisen voi todella kääntää positiiviseksi, -ja pitääkin.

    Hienoa että olet psykoterapiassa jo ilmeisen nuorena (?), että voit vaikuttaa itseesi positiivisesti ja "oikein" jo nuoresta lähtien.

    Minkälainen suhde sinula on vanheempi, mitä tunteita koet heitä kohtaan? Minkä ikäisenä muutit "lastenkotiin" ja häpeätkö sitä? Entä häpeätkö enemmän lastenkotiin muuttoa, vai sitä että olisit joutunut asumaan äidin kodissa?

    Kaipaatko äitiäsi?

    Voimia! Sinusta tulee juuri sellainen kuin itse haluat. <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran aloitin terapian teini ikäisenä mutta jäi kesken. Oma isäni on elossa ja melko etäiset välit on häneen. Välitän kyllä, minun isänihän hän on kaiken sattuneenkin jälkeen:) Ensimmäinen huostaanotto lastenkotiin oli n.vuoden ikäisenä. En minä häpeä sitä.

      Näin jälkeenpäin kun muistelen itseäni lapsena niin joidenkin sanojen takaa voisin tällä hetkellä kuvitella, että häpesin silloin enemmän äidin kanssa asumista kuin lastenkodissa olemista. Ja kyllä, kaipaan äitiäni enemmän ja vähemmän päivittäin. Varsinkin nyt kun asiat on pinnalla psykoterapian aloitettua.

      Kiitos paljon ja hyvää loppu viikonloppua sulle <3

      Poista
    2. Jos nyt voisit esittää 2 kysymystä äidillesi, niin mitkä ne olisi?

      Poista

Lähetä kommentti