Mun täytyy itse hyväksyä itseni

Viime kerralla psykoterapia kirjoitti keskelle paperia "olenko hyvä". Se jos joku on erittäin hankala kysymys. Lähinnä siihen vastauksen löytäminen. Sovittiin, että mun tulisi miettiä tuota seuraavalle kerralle. Eilen olikin se seuraava kerta ja tuon asian läpi käymistä. 

Istuin tuolille ja voin myöntää, että olin tyystin unohtanut tuon aiheen. Terapeutilta tuli sitten kysymys että "mites se viime kertainen, oletko löytänyt siihen ajatuksia" ja sittenhän se muistukin mieleen ja pää löi tyhjää. Ei onneksi kovinkaan kauaa, mutta oli yllättävän hankalaa keksiä puhtaasti hyviä piirteitä itsestään. Kun löysin sen hyvän asian niin se tahtoi heijastaa negatiiviseen tai negatiivisesta asiasta hyvään.


Asia josta olen hemmetin ylpeä itsessäni on se, että tällä hetkellä käyn psykoterapeutilla. Pystyn puhumaan mun heikkouksista ja käymään niitä läpi. Se on vahvuutta. Kykyenen puhumaan menneisyydestä niinkun se on.

Yksi kysymys nousi pintaan psykoterapeutin aikana, joka jäi myös pyörimään ajatuksiin sen jälkeen. Tarviiko mun saada hyväksyntää kaikilta kaikkeen? No ei. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia samaan aikaan ja on ihmisiä, jotka tykkää ja jotka ei tykkää. Loppu peleissä tämä on mun elämä ja mä teen ratkaisut. Tietysti on hyvä, joskus jos joku "herättelee" maan pinnalle, mutta ratkaisut on mun käsissä. Se on ihan hyvä opetella myös loppu elämää varten.. Tässä asiassa mulla on opettelemista. Näissä tilanteissa tulee vahvasti se pelko, että joku hylkää tai torjuu jos satun tekemään jonkun mielestä ei niin viisaan ratkaisun. EPÄVARMUUS, se on todella hankala asia saada fiksattua. Tämä pikku pirulainen kun tahtoo vaikutta moneen asiaan elämässä. Asioihin, jotka ei välttämättä ole edes vielä tapahtunut. Haluun tehdä töitä sen eteen, että joku päivä mä itse hyväksyn itse itseni.

Lopussa totesin psykoterapeutille että "Ehkä loppupeleissä moni hyväksyy mut" . Mun täytyy vaan myös itse hyväksyä itseni.




Katsellaan!