Parisuhteita ja tunteita
Tähän ajattelin kiteyttää kaksi viimeisintä psykoterapia käyntiä. Toinen käynneistä oli itseasiassa jo muutamakin päivä sitten. Niin edellisellä kerralla, kun nytkin käsiteltiin parisuhteita ja tuli juteltua myös muista tuntemuksista.
Kun asioita puhuu ääneen niin jo siinä tilanteessa voi ymmärtää ihan erilaisia näkökulmia ja ehkä paremmin myös miksi jotkut asiat ovat mennyt niin kun ovat. Sehän on fakta, että nämä mun omat tuntemukset ja kamppailut on tiettyihin asioihin vaikuttanut eniten ja yksi niistä on parisuhteet. Se oli tietyllä tavalla hankala paikka myöntää itsellensä, että mä tosissani oon ollut hankala parisuhteissa. Ja sen tiedostaminen vei aikaa. Kun päästää ihmisen lähelle ja on sieltä lapsuudesta jo valmiina menettämisen pelko niin tällä kombolla ja muilla epävarmuuksilla ei ihan helpoimmalla päästä aina toista. Ja mä tajusin sen itse vasta noin vajaa vuosi sitten ja kun olin hyväksynyt sen että omalla käytöksellä työnnän ihmisiä pois. Tietysti tilanteisiin tarvitaan aina kaksi, mutta mä myös pystyn myöntämään sen, että mulla on menneisyyteni ja sieltä tulee ne tietyt epävarmuudet ja hankaluudet.
Pienestä pitäen pelkäsin koulusta tultaessa, sitä minkälaisessa kunnossa oma äitini olisi ja mahtaako olla edes kotona. Muutaman kerran heräsin yöllä jolloin äitini oli jättänyt keittiön pöydälle lapun, että on käymässä hakemassa kaupasta jotain. Yleensä siinä kävi niin, että huolestuin ja olin peloissani kun yritin soittaa äidilleni niin joko se ei vastannut tai sitten vastasi humalassa luvaten, että tulee kohta kotiin. Useimmiten näissä tilanteissa soitin naapurille tai perhe tutulle, koska tiesin äitini aikaisempien tempauksien kautta, että ei hän olisi ihan heti tulossa kotiin.
Tästä päästään aasinsiltana niihin ajatuksiin ja tunteisiin mitkä minulla on tänä päivänä ja mitä olen lapsena kokenut. Kuinka paljon ne voikaan heijastaa nykypäivään ja puskea niin monen vuoden takaa pintaan.
On tullut tilanteita jossa olen aluksi todella vahvasti syyttänyt toista osapuolta ja kääntänyt kaiken toisen syyksi. Ja toisella sekunnilla asia voikin olla niin, että otan aivan kaiken omille kontilleni ja soimaan itseäni kaikesta. Tämä pirullinen tunne vahvastikin heijastaa minun oman äidin käytöksestä minua kohtaan. Se että oma äiti on "hyljännyt" minut lapsena aika ajoin niin tuo vahvasti esille vihaa, pelkoa, surua. Se on ollut omassa lapsuudessa niin vahva tunne, joka tulee tänä päivänä erittäin vahvasti myös esille, koska se menettämisen pelko on niin kova, ilman että välttämättä on edes tapahtunut mitään konkreettista.
Tätä aihetta voisin jatkaa loputtomiin ja kaikista tuntemuksista kertomisen, mutta palaan näihin sitten kunnolla vaikka uudessa postauksessa.
Katsellaan!
Kun asioita puhuu ääneen niin jo siinä tilanteessa voi ymmärtää ihan erilaisia näkökulmia ja ehkä paremmin myös miksi jotkut asiat ovat mennyt niin kun ovat. Sehän on fakta, että nämä mun omat tuntemukset ja kamppailut on tiettyihin asioihin vaikuttanut eniten ja yksi niistä on parisuhteet. Se oli tietyllä tavalla hankala paikka myöntää itsellensä, että mä tosissani oon ollut hankala parisuhteissa. Ja sen tiedostaminen vei aikaa. Kun päästää ihmisen lähelle ja on sieltä lapsuudesta jo valmiina menettämisen pelko niin tällä kombolla ja muilla epävarmuuksilla ei ihan helpoimmalla päästä aina toista. Ja mä tajusin sen itse vasta noin vajaa vuosi sitten ja kun olin hyväksynyt sen että omalla käytöksellä työnnän ihmisiä pois. Tietysti tilanteisiin tarvitaan aina kaksi, mutta mä myös pystyn myöntämään sen, että mulla on menneisyyteni ja sieltä tulee ne tietyt epävarmuudet ja hankaluudet.
Pienestä pitäen pelkäsin koulusta tultaessa, sitä minkälaisessa kunnossa oma äitini olisi ja mahtaako olla edes kotona. Muutaman kerran heräsin yöllä jolloin äitini oli jättänyt keittiön pöydälle lapun, että on käymässä hakemassa kaupasta jotain. Yleensä siinä kävi niin, että huolestuin ja olin peloissani kun yritin soittaa äidilleni niin joko se ei vastannut tai sitten vastasi humalassa luvaten, että tulee kohta kotiin. Useimmiten näissä tilanteissa soitin naapurille tai perhe tutulle, koska tiesin äitini aikaisempien tempauksien kautta, että ei hän olisi ihan heti tulossa kotiin.
Tästä päästään aasinsiltana niihin ajatuksiin ja tunteisiin mitkä minulla on tänä päivänä ja mitä olen lapsena kokenut. Kuinka paljon ne voikaan heijastaa nykypäivään ja puskea niin monen vuoden takaa pintaan.
On tullut tilanteita jossa olen aluksi todella vahvasti syyttänyt toista osapuolta ja kääntänyt kaiken toisen syyksi. Ja toisella sekunnilla asia voikin olla niin, että otan aivan kaiken omille kontilleni ja soimaan itseäni kaikesta. Tämä pirullinen tunne vahvastikin heijastaa minun oman äidin käytöksestä minua kohtaan. Se että oma äiti on "hyljännyt" minut lapsena aika ajoin niin tuo vahvasti esille vihaa, pelkoa, surua. Se on ollut omassa lapsuudessa niin vahva tunne, joka tulee tänä päivänä erittäin vahvasti myös esille, koska se menettämisen pelko on niin kova, ilman että välttämättä on edes tapahtunut mitään konkreettista.
Tätä aihetta voisin jatkaa loputtomiin ja kaikista tuntemuksista kertomisen, mutta palaan näihin sitten kunnolla vaikka uudessa postauksessa.
Katsellaan!
Kommentit
Lähetä kommentti