Ensimmäinen ja toinen psykoterapia käynti
Tämä eka kerta oli vielä ns kartoitusta. Mistä lähdetään ja mitä kaikkea tullaan käymään läpi. Terapeutti on todella mukavan oloinen ja rauhallinen. Puhuin asiosita joita pääsisin avaamaan, tuntemuksistani ja tietysti se lapsuus, jonka toivoisin käyväni läpi ihan sieltä pienestä vauvasta asti. On paljon asioita jotka heijasuvat sieltä ja niiden kaikkien keskeltä toivoisin myös saavan selkeyttä siihen, että kuka minä olen.
Oman elämän aikana on kerennyt olemaan paljon ihmisiä ja tietysti paljon eri luonteisia. Sitä tulee erinäisissä tilanteissa ja tunteissa ajateltua sitä, että olenko minä oikeasti tälläinen vai heijastaako tämä jostain nuoruudesta. On asioita ja vahvoja ilmaisuja tilanteisiin mitä aina minä itsekkään en osaa selittää edes itselleni. Sen kautta sitä tulee pyöriteltyä ajatuksena sitä, että mistä ne sitten tulee.
Seuraavalla kerralla pureudutaan jo enemmän lapsuuteen ja aloitettiin ihan sieltä nolla vuotiaasta asti. Oli/on paljon varmasti asioita mitä en muista. Koen silti, että ne jotka ovat muistoissani, ovat myös vaikuttaneet voimakkaimmin.
-
-
-
Toisella käynnillä päästiin jo 13 vuotiaaseen asti. Yllättävän vähän muistin ajoista kun olin ihan pieni. Lähinnä ne oli asioita joita olen lukenut jälkeenpäin lapsuuden papereista. Tunteista huomasin sen, että olen ollut todella ailahteleva tunteissani jo silloin. Sovin vielä erikseen terapeuttini kanssa että käyn läpi papereita, mutta niissä puitteissa miten jaksan ja jos alkaisi ahdistamaan niin lopettaisin.
Lopussa terapeutilla on tapana kysyä "mitä tunnet/mietit nyt?". Mieleeni tuli ensimmäisenä ajatus siitä kuinka paha on ollut tuolla pienellä lapsella, onhan siinä 0-13 vuotiaana tapahtunut paljon asioita niin nuorelle. Ja tottahan se oli, kerennyt elää lastenkodissa, elänyt pitkälti ilman isää ja menettänyt läheisiä.
Välillä on tullut pientä ahdistusta siitä, että miten voin ikinä pystyä käymään kaiken sen läpi mitä elämään on mahtunut. Loppu peleissä mua helpottaa jo se, että pääsen puhumaan asioista ääneen ja sitä kautta itsekkin ehkä katsomaan niitä eri näkökulmista. Pienin mutta varmin askelin.
Oman elämän aikana on kerennyt olemaan paljon ihmisiä ja tietysti paljon eri luonteisia. Sitä tulee erinäisissä tilanteissa ja tunteissa ajateltua sitä, että olenko minä oikeasti tälläinen vai heijastaako tämä jostain nuoruudesta. On asioita ja vahvoja ilmaisuja tilanteisiin mitä aina minä itsekkään en osaa selittää edes itselleni. Sen kautta sitä tulee pyöriteltyä ajatuksena sitä, että mistä ne sitten tulee.
Seuraavalla kerralla pureudutaan jo enemmän lapsuuteen ja aloitettiin ihan sieltä nolla vuotiaasta asti. Oli/on paljon varmasti asioita mitä en muista. Koen silti, että ne jotka ovat muistoissani, ovat myös vaikuttaneet voimakkaimmin.
-
-
-
Toisella käynnillä päästiin jo 13 vuotiaaseen asti. Yllättävän vähän muistin ajoista kun olin ihan pieni. Lähinnä ne oli asioita joita olen lukenut jälkeenpäin lapsuuden papereista. Tunteista huomasin sen, että olen ollut todella ailahteleva tunteissani jo silloin. Sovin vielä erikseen terapeuttini kanssa että käyn läpi papereita, mutta niissä puitteissa miten jaksan ja jos alkaisi ahdistamaan niin lopettaisin.
Lopussa terapeutilla on tapana kysyä "mitä tunnet/mietit nyt?". Mieleeni tuli ensimmäisenä ajatus siitä kuinka paha on ollut tuolla pienellä lapsella, onhan siinä 0-13 vuotiaana tapahtunut paljon asioita niin nuorelle. Ja tottahan se oli, kerennyt elää lastenkodissa, elänyt pitkälti ilman isää ja menettänyt läheisiä.
Välillä on tullut pientä ahdistusta siitä, että miten voin ikinä pystyä käymään kaiken sen läpi mitä elämään on mahtunut. Loppu peleissä mua helpottaa jo se, että pääsen puhumaan asioista ääneen ja sitä kautta itsekkin ehkä katsomaan niitä eri näkökulmista. Pienin mutta varmin askelin.
Kommentit
Lähetä kommentti